5. tammikuuta 2018

Yyy, kaa, koo...

Häävalssi on jännittänyt meitä molempia heti alusta lähtien. Pidin jotenkin itsestään selvänä, että meille ei tule valssia (kun mies sitä ei osaa ja on aika puujalka, haha!), mutta miespä sitten yllätti ja on vankasti ollut nyt kokoajan sitä mieltä, että meille valssi tulee.

Kappale on ihan hakusessa vielä. Mua jotenkin houkuttelisi valita jokin erilainen kappale eikä mitään perinteistä häävalssia, sillä pidän siitä ajatuksesta, että myöhemmin kun kappaleen kuulisi, niin tulisi omat häät mieleen. <3

Olen kova Disney -fani, joten se olisi ihan ideaalinen tilanne saada häävalssiksi jokin ihana Disney-klassikko. Kovin vaikeita kappaleita vaan ja pitkiä ja hankalatahtisia, niin että mieskin pysyisi tahdissa mukana :D



Toinen vaihtoehto olisi valita jonkin elokuvan kappale. Tästä nyt erittäin kova vaihtoehto tietysti Bellan ja Edwardin kappale: Thousand Years. Mutta muitakin hyviä kappaleita olisi varmasti tarjolla paljonkin...



Onneksi meillä on vielä vähän aikaa miettiä mikä se kappale voisi olla!

Tätä asiaa kuitenkin edistettiin jo tällä viikolla sen verran, että ilmoittauduttiin häävalssikurssille. Löydettiin meille sopivan hintainen tanssikoulu, josta olisi saanut jopa yksityistunteja, mutta me päädyttiin nyt sellaiseen ryhmäversioon. Josko sieltä mies saisi vähän apua perusteiden oppimiseen ja minä saisin taottua päähäni miten luottaa siihen, että mies osaa viedä. Haha!

Joten helmikuussa alkaa häävalssin harjoittelu. Kyllä se kappalekkin pitäisi varmaan sitten melko pian tietää, että voidaan siihen tiettyyn kappaleeseen harjoitella.

Mitä kappaleita teidän häävalssina tanssitaan?

2 kommenttia:

  1. Meillä on vielä häävalssi vähän hakusessa, mutta tiedetään jo kyllä että halutaan tanssia valssi. Mietinnässä on ollut perinteinen Akselin ja Elinan häävalssi, mutta se on hidas valssi ja siis meille aika hankala, vaihtoehtoja metsästetään vielä. :)
    Joku Disney-kappale ois ihana, ja joskus mietin myös tuota Thousand Yearia, mutta ystävälläni oli tuo kappale omissa häissään sisääntulossa, niin en sitä haluaisi käyttää..

    Meillä mies osaa tanssia ja viedä, anoppi on opettanut pojat tanssimaan ja mä olen myös käynyt tanssikursseilla aikanaan opettelemassa lavatansseja ja valssia. Ongelma on vaan se, että meidän askeleet osuis yksiin, kun pituuseroa on reilu 20cm, ja askeleet ihan eri mittaiset.. Pitänee tanssia kotona eri biisien tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on paljon helpommat lähtökohdat kuin meillä! Hyvin se menee ja uskon, että pystytte hitaankin valssin valssimaan kun on hyvä pohja kummallakin. Kokeilkaa ja harjotelkaa paljon! :)

      Jotenkin tään häävalssin päättäminen on tosi vaikeeta kun salainen pieni toive olis, että sitä kappaletta voisi satunnaisesti kuulla vaikka radiosta tai spotifyn soittolistoilta ja muistella sitten häitä :D Aika paljon kyllä vaadittu. :'D

      Poista

Kiitos paljon viestistäsi!