15. heinäkuuta 2017

Häälook

Siinä on pulma mikä ahdistaa, pelottaa, jännittää, mietityttää ja mitä suunnitellaan ehkä eniten kaikesta.

Minä kun oon plus kokoinen. Eli siis läski. Niin tuo mekkoasia on kaikken hermostuttavinta.Onko missään edes niin isoja sovitusmekkoja, että saisin edes yhden mekon päälleni? Ja olisiko se sitten siinä? Olen repinyt tämän vuoksi hiuksia päästäni.

Yritin aloittaa dietinkin. Ajattelin, että tässä on hyvä projekti laihduttaa. Mutta arvatkaapa onnistuuko moinen kaiken muun häästressin ja muun hektisen elämän pyörteissä? No ei kovin hyvin ole mennyt...

Tartuin sitten siskoani kädestä tällä viikolla kun hän tuli kylään meille perheineen ja kävelimme ensimmäisestä vastaantulevasta hääpukuliikkeen ovesta sisään. Ajattelin, että koska ollaan siskon kanssa tosi läheisiä ja aina tsempataan toisiamme, niin hänen kanssaan olisi helpompaa lähteä kokeilemaan niitä kammoksuttavia morsiusmekkoja. Mua jännitti ja kauhistutti katsoa kaikkia niitä valkoisia mekkoja. Sovitusaikoja ei ollut sille päivälle, joten hiplasimme vain muutamia mekkoja ja jatkoimme matkaa. 

Kävimme kolkuttelemassa parin liikkeen ovilla, kunnes Fleur d'orange -nimisestä liikkeestä meille sanottiin, että mekkoja voi sovittaa vaikka heti. Jännitykseni sujahti samantien kattoon! Se fiilis oli ihan jäätävä kun tiesi, että kohta mulla on joku kolttu päällä! Haha!

Myyjä valitsi rekeistä pukuja vain katsomalla mua ja kysymällä onko jotakin kriteerejä. Ja menin ihan kipsiin! Hah! En osannut sanoa mitään myyjälle! Saatiin sitten sanottua siskon kanssa, että ei laahusta ja pitsiä pitää olla ja saa kimaltaakin. Valittiin neljä pukua. Sain pukukoppiin... pukuhuoneeseen... pukutilaan... enivei.. sain pukea päälle vannehameen ja sitten ekan puvun.

Eka puku oli mulle valehtelematta ainakin kolme numeroa liian iso! Enkä voinut olla virnuilematta sen vuoksi! Puku oli myös aivan toisen mallinen kuin olin kuvitellut. Se oli nimittäin trumpettimallia eli aika vartalonmyötäinen. JA se tuntui hyvältä. Uskomatonta. Se fiilis kun sain ekan morsiuspuvun ylleni oli ihan käsittämätön. Puku ei ollut The Puku, mutta virnuilin silti siskolleni kuin mikäkin idiootti. Haha!

Kuva Pinterestistä. Tämä oli yksi kokeilemistani puvuista (Luxuar 2540).

Kun me lähdettiin liikkeestä puhkesi kupla siitä ihanuudesta ja tajusin juuri suututtaneeni toisen kaasoni ja äitini. He eivät olleet näkemässä sitä hetkeä kun puin ekan morsiuspukuni päälleni. Sitä riemua, jonka toi se olo, kun sovituspuku mahtui mun päälle. Mulle tuli ikävä morkkis siitä. Enkä ole vielä kertonut kummallekaan pienestä sovitusretkestämme. Eikä mulla ole hajuakaan miten siitä aijon heille kertoa.

Mulla on myös kuvia niistä puvuista olemassa, mutta ne ovat niin hirveitä, etten halua niitä täällä julkaista.Haha! Ehkä seuraavalta sovituskerralta saadaan julkaisukelpoisia kuvia. Mikäli sikäli liikkeessä saa kuvata! Se kun ei ilmeisesti ole itsestäänselvyys... Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta ei...

Seuraava morsiusmekkojen sovitus hetki on tulossa syyskuussa Morsiusgalleriaan, jonne näillä näkymin ovat tulossa mukaan molemmat kaasot, äiti ja anoppi. Tuo jännittää vieläkin, vaikka se eka mekko onkin jo sovitettu. Tuolla tulee olemaan niin monta mielipidettä ja niin paljon odotuksia rikottavana, että huhhuh! Pitäisi kohta varmaan varailla se sovitusaika jo, että päästään juuri sinä tiettynä päivänä kun kaikille sopii. Ja pitänee etsiä jokin toinenkin morsiuspukuliike Tampereelta, jotta voidaan käydä samalla kertaa parissa paikassa.

On tää vaan niin jännää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!