8. maaliskuuta 2015

Tervetuloa!

Olen 26 -vuotias morsian Satakunnasta. Mies kihlasi minut kolme vuotta sitten ja edelleen odottelen sitä viimeistä "hyväksyntää" häiden järjestämiselle. Siihen asti, haaveillaan!

Olemme olleet nyt kuusi vuotta yhdessä. Elämä on murroskohdassa, sillä molemmat valmistuimme AMKista viime vuonna ja molempien määräaikaiset työsopimukset ovat päättymässä. Emme siis vielä ole asettuneet minnekään...

Haaveilen häistä, vaikka inhoan olla huomion keskipisteenä. :D Haluaisin pienet häät, mutta sukulaisia on meillä yhteensä satakunta. Eli varmaankaan en saa haluamiani pienen porukan häitä! Huono yhdistelmä, kun on ujo ja epävarma yleisön edessä. :'D No, mutta näillä mennään.


Veikkaisin, että meidän häissä tullaan näkemään jonkin verran diy-projekteja. Minä, siskoni ja äitini olemme käsityöihmisiä. Rakastamme askartelua. Siispä ehkä tännekin sellaisia projekteja tulee jossain vaiheessa näytille. :)

Veikkaisin myös, että meidän häämme ovat vaaleanpunaiset pitsiset romantiikkaa yllinkyllin täynnä olevat häät. Koitan mahdollisuuksien mukaan kuvittaa ajatuksiani, niin saatte selkoa mikä on mun tyylini. ;)

Nörtti ja haaveileva prinsessa kuittaa!

1 kommentti:

  1. Hei! olen myös morsian satakunnasta :) http://talvinenmorsian2017.blogspot.fi/ tässä blogini mikäli kiinnostaa seurailla hääsuunnitelmien etenemistä

    VastaaPoista

Kiitos paljon viestistäsi!